Tilannepäivitys jäältä

Tämä on ensimmäinen täysin lumeton joulu Oravissa meidän yrityshistoriassa. Myös jäätä on muodostunut vain paikoitellen. Lahdenpohjat ja pienet lammet ovat jäässä, mutta suuret järvenselät ovat yhä auki. Tällä hetkellä esimerkiksi Linnansaareen ei ole mahdollista päästä jäätä pitkin.

Pääsimme luistelemaan Oravinvedelle jo 14.12., mutta sen jälkeen sää lauhtui merkittävästi ja jää suli monin paikoin. Tänään, tapaninpäivänä, kävimme uudelleen luistelemassa noin 5–8 senttimetrin jäällä. Jäällä liikkuessa on oltava erittäin varovainen ja tunnettava virtapaikat, joten emme suosittele jäälle menoa ilman paikallistuntemusta ja asianmukaisia turvavälineitä. Hyvä uutinen on, että sääennuste lupaa pakkasia kohti uutta vuotta. Ensi viikolla aloitamme myös pilkkiretkien järjestämisen Oravin lähialueilla.